30 Sukupuolta

Woodstock 1969 woodstock 69 woodstock woodstock 69 Miles Davisin ikoninen Bitches Brew julkaistin 30. maaliskuuta 1970. Matti Nives kirjoitti Soundiin 3/20 esseen suuren. Euroopan Sää Pitkän Ajan Ennuste Vuodenaikaennusteen laatii Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF). Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala kuitenkin muistuttaa, että pitkän aikavälin ennusteisiin sisältyy epävarmuutta. "Keskipitkän ajan ennuste on pitänyt viime kuukausina hyvin

YLE Perjantain haastattelu Katju ArostaTrump haluaa Yhdysvallat auki jo pääsiäiseksi – New Yorkin.

– Osavaltiolla on 7 000 hengityskonetta, mutta se tarvitsisi 30 000 lisää. – Me tarvitsemme liittovaltion apua, ja me.

Osavaltiolla on 7 000 hengityskonetta, mutta se tarvitsisi 30 000 lisää. – Me tarvitsemme liittovaltion apua, ja me.

Euroopan Sää Pitkän Ajan Ennuste Vuodenaikaennusteen laatii Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF). Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala kuitenkin muistuttaa, että pitkän aikavälin ennusteisiin sisältyy epävarmuutta. "Keskipitkän ajan ennuste on pitänyt viime kuukausina hyvin paikkansa, kun sää on pysynyt samanlaisena. – Keskipitkän ajan ennuste on pitänyt viime kuukausina hyvin paikkansa, kun sää on pysynyt samanlaisena. Ennustettavuus on siitä huolimatta kysymysmerkki.
Pendolino Lahden matkakeskuksen asemalaitureilla odotellaan saapuvia ja lähteviä junia torstaina hiljaisissa tunnelmissa. Riihimäelle lähteneen lähijunan kyydissä on kuusi matkustajaa. Kymmenkunta ihmistä on. VR on Lännen Median tietojen mukaan sulkemassa junien ravintolavaunut koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. – Kyllä, VR on Lännen Median tietojen mukaan sulkemassa junien ravintolavaunut koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. – Kyllä, Jos Mia Mustaparta ei saa pendelöidä